Kilpaurheilu
Miesten henkilökohtaisten EM-kisojen nettisivut avattu

Elokuun EM-kisat lähestyvät hitaasti mutta varmasti. Nyt tunnelmaan pääsee virittäytymään kisojen virallisilla sivuilla.
Miesten henkilökohtaiset EM-kilpailut pelataan elokuun ensimmäisellä viikolla Vanajanlinnan huippukentällä Hämeenlinnan kupeessa. Vaikka lumikinokset ikkunan takana sen kuin kasvavat, ovat kisajärjestelyt jo täydessä vauhdissa. Nyt kisatunnelmaan pääsee virittäytymään myös virtuaalisesti.
Kisojen nettisivut on avattu osoitteessa www.egamen2010.fi. Sivustoa tullaan päivittämään jatkuvasti kevään ja kesän mittaan. Kisan perusfaktojen sekä osallistujille tärkeiden tietojen ja palveluiden ohella sivuilta tulee löytymään myös infoa yleisölle sekä ajankohtaisia kisauutisia.
Sivuilta löytyy myös erillinen, kisaan tähtääville suomalaispelaajille omistettu osio, jossa pääsee jatkossa tutustumaan paremmin omiin EM-toivoihimme.
Johanna Alho
Tuoreimmat uutiset
6.9.2010 klo 21:06
Mid Golf Tour Mika Piltz voitti Golf Center Mid Tourin Espoon osakilpailun
6.9.2010 klo 21:06
Liitto SGL Trophyn finalistit ratkottiin Aulangolla
6.9.2010 klo 20:47
Uutiset - Tarinagolf Late nousi toisen päivän hienolla pelillä (-2) FJT-finaalin viidenneksi
6.9.2010 klo 9:54
Uutiset - Arctic Golf Finland Kauden päättäjäisjuhla ja palkintojenjako PE 1.10.2010
6.9.2010 klo 9:51
Uutiset - Arctic Golf Finland Iltaohjelmaa kauden päätöskisan jälkeen 11.9.2010, ilmottaudu heti!
6.9.2010 klo 9:17
Koulutus Tulevat golfohjaajan peruskurssit
5.9.2010 klo 13:31
Uutiset - Tarinagolf Maire Häyhä senior-aluetourin voittoon
4.9.2010 klo 9:09
Uutiset - Tarinagolf Marika ylivoimaiseen voittoon FT:llä
3.9.2010 klo 22:36
Kisaviikko Ruuttila jälleen voittoon Ruotsissa - Ilonen kiri 9. tilalle Sveitsissä - Mäkitalo 10:s CT:llä - FedEx Cupin 2. play-off - LET-naiset Itävallassa
3.9.2010 klo 18:59
Uutiset - Ähtärin Golf Golfopetusta rangella
3.9.2010 klo 18:03
Finnish Tour FT 5: Perttilä kiri kauden toiseen voittoonsa, Voss ylivoimainen naisten ykkönen
3.9.2010 klo 15:48
Uutiset - Konnus Golf Kenttämme uudistuu
2.9.2010 klo 17:01
Team Finland Suomen MM-joukkueet valittu
1.9.2010 klo 16:30
Liitto TYÖRYHMÄT ESITTÄVÄT MUUTOKSIA LIITON HALLINTOON JA SITOUTUMATTOMAAN PELAAMISEEN
31.8.2010 klo 19:08
Uutiset - Ruka Golf Ruska tarjous
31.8.2010 klo 15:33
Nuorisogolf Aluetourin finaali pelattiin Porissa
31.8.2010 klo 14:38
Golf-Suomi 26 Turun ja Tukholman alueen golfkenttää matkailuyhteistyöhön
31.8.2010 klo 13:57
Uutiset - Arctic Golf Finland ArG:n naisten jäsenilta Konttisella 29.10.2010
31.8.2010 klo 13:31
Liitto Golfliiton liikuttava kuntokampanja 2010 - rekisteröi tuloksesi nyt!
31.8.2010 klo 13:04
Uutiset - Ruka Golf Ritva Välimaa teki holarin









