Piccadilly
Golf mukana Urheilugaalassa

Minea Blomqvist pamautti draivillaan savupilven ilmaan Urheilugaalan lavalla.
Suomen Urheilugaala parantaa vuosi vuodelta. Maanantai-ilta tarjosi kohokohdissaan samanlaisia elämyksiä kuin urheilutapahtumat parhaimmillaan. Myös golf näkyi kuvassa, vaikka lajilla ei tänä vuonna ollutkaan ehdokkaita runsaassa palkittavien joukossa.![]() Marjukka Tepponen. |
Savonlinnan oopperajuhlien johtaja Jan Hultin kuvasi yhteistyötä kahden erilaisen kulttuurin lähentämiseksi. Tavoitellaanhan ruumiinkulttuurilla samoja korkeita päämääriä kuin henkisemmälläkin kulttuurilla. Molemmissa on kysymys hyvästä ja täysipainoisesta elämästä. Ei siis ihme, että oopperankin ammattilaisista hyvin moni on löytänyt golfin.
Minea Blomqvist oli ehtinyt juuri edellisviikolla käydä ensimmäisellä laulutunnillaan ja vaikutti aidon innostuneelta. “On hienoa, kun tämän kaltaisessa yhteistyökumppanuudessa on mukana todellista sisältöä.”
Marjukka Tepponen kertoi saaneensa Lappeenrannan laulukilpailun finaaliin evästykseksi ohjeen sydämen pitämisestä lämpimänä ja pään pitämisestä kylmänä. “Hei, tuohan on minun lempisloganini!”, säesti Minea vierestä.
Marjukka kertoi hieman yllättäen suuren esikuvansa laulussa löytyvän miesten puolelta. Baritoni Jorma Hynnisen uraa hän piti niin huikeana, että siinä riittää esikuvallisuutta sopraanollekin. Ja jos joku sopraano pitäisi nostaa esiin, valinta kohdistuisi Tepposen mukaan mm. Sibeliuksen ja Straussin lauluilla ihastuttaneeseen Soile Isokoskeen.

Suomen urheilun Hall of Famen ensimmäiset valinnat julkistettiin maanantaina.
Veikkauksen, Golfliiton ja Savonlinnan oopperajuhlien yhdessä järjestämässä tilaisuudessa tunnelmistaan kertoi myös Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen, yksi gaalaillan isännistä. “Tämä on iloinen päivä”, veti Nieminen yhteen tunnelmiaan. Iloinen siksi, että Niemisen suomalaiseen urheiluun pitkään peräänkuuluttama arvonannon kulttuuri on vihdoinkin nostamassa päätään.
![]() Risto Nieminen (keskellä). |
Risto Nieminen paljasti, että jatkossa ehdokasasettelu saattaa hyvinkin johtaa monenlaisiin arvokeskusteluihin. “Tulee olemaan jännittävää nähdä, millaisia reaktioita vaikkapa Matti Nykäsen ehdokkuus tulee nostattamaan.”
Varsinaisen gaalaillan päästyä vauhtiin Minea ja Marjukka päästettiin irti Hartwall-Areenalle pystytetylle suurelle lavalle. Minea pamautti draivillaan savupilven ilmaan ja Marjukka antoi näytteen omasta osaamisestaan. Kaksikon rennossa hengessä läpiviemä ohjelmanumero päättyi lupaukseen siitä, että ensi kerralla on Minean vuoro olla mikrofonin ja Marjukan vuoro olla mailan varressa.
www.elamyksiennayttamolla.fi
Janne Tarmio
Tuoreimmat uutiset
2.9.2010 klo 17:01
Team Finland Suomen MM-joukkueet valittu
1.9.2010 klo 16:37
Kisaviikko Finnish Tour Keimolassa - Ilonen tekee paluun Sveitsissä - Kakko, Mäkitalo, Ahokas CT:llä - FedEx Cupin 2. play-off - LET-naiset Itävallassa
1.9.2010 klo 16:30
Liitto TYÖRYHMÄT ESITTÄVÄT MUUTOKSIA LIITON HALLINTOON JA SITOUTUMATTOMAAN PELAAMISEEN
31.8.2010 klo 19:08
Uutiset - Ruka Golf Ruska tarjous
31.8.2010 klo 15:33
Nuorisogolf Aluetourin finaali pelattiin Porissa
31.8.2010 klo 14:38
Golf-Suomi 26 Turun ja Tukholman alueen golfkenttää matkailuyhteistyöhön
31.8.2010 klo 13:57
Uutiset - Arctic Golf Finland ArG:n naisten jäsenilta Konttisella 29.10.2010
31.8.2010 klo 13:31
Liitto Golfliiton liikuttava kuntokampanja 2010 - rekisteröi tuloksesi nyt!
31.8.2010 klo 13:04
Uutiset - Ruka Golf Ritva Välimaa teki holarin
30.8.2010 klo 14:38
Uutiset - Meri-Lapin Golfklubi ry Syyskuun aukioloajat ja hinnat
30.8.2010 klo 12:03
College Golf Uihlein US Amateurin voittoon
30.8.2010 klo 10:44
Kisaviikko Matt Kuchar FedEx Cupin kärkeen - Euroopan RC-joukkue sai sinettinsä - Finnair Masters Talissa - Mäkitalo parhaaseensa CT:lla - Mommo venyi Ruotsissa
29.8.2010 klo 21:32
European Tour Edoardo Molinari sensaatiovoitolla Ryder Cupiin, Harringtonille ja Donaldille myös villi kortti
29.8.2010 klo 19:57
Mid Golf Tour Mid Suomi - Ruotsi Maaottelut pelattiin Pickalassa
29.8.2010 klo 18:59
Uutiset - Tarinagolf Late nappasi voiton Aluetour finaalissa Porissa!
29.8.2010 klo 17:29
Uutiset - Konnus Golf Foto Oksman Open 30-vuotis juhlakilpaili
29.8.2010 klo 14:53
Uutiset - Uudenkaupungin Golfklubi Klubin aukioloajat
29.8.2010 klo 14:32
Uutiset - Ruka Golf Klubin aukioloajat muuttuu 30.8.2010 alkaen
28.8.2010 klo 8:34
Uutiset - Rauma Golf Klubin aukioloajat 30.8.2010 lähtien!
27.8.2010 klo 15:19
Uutiset - Meri-Lapin Golfklubi ry MLGK:n syysretki











