Kysymys

Kokeilu puilla ei tuottanut onnistumisia

30.01.2008 klo 12:56

Siis miten puilla lyödään. Eilen kokeilin lyödä puu 2 mutta lyönnit eivät onnistuneet. Ja kun muilla se äänikin oli aivan erillainen

Kysyjän nimi/nimimerkki: S.S

Vastaus

Hei,

ero puulla lyödessä ei ole niin dramaattisen suuri verrattuna rautamailoihin, kuten usein kuvitellaan. Golfpalloa kun pitäisi pystyä lyömään sillä yhdellä ja samalla tempolla aina rautaseiskasta draiveriin.

Usein luullaan, että pitkä maila vaatii erityistä lihasjännitystä ja kovaa vauhtia, vakaana pidetyn tempon tai normaalin nopeuden asemasta. Kutakin mailaa olisi opittava kohtelemaan vain mailana muiden joukossa.

Tuollainen mainitsemasi pitkävartinen puukakkonen ajaa pelaajan luonnostaan vähän etäämmälle pallosta kuin jokin lyhyempi maila. Pallonpaikka on hyvä sijoittaa pari-kolme pallonmittaa keskilinjasta vasemalle, lavan jyrkän nostokulman vuoksi. Stanssia kannattaa hieman leventää, sillä pitkävartinen maila voi horjuttaa tasapainoa.

Lyödessäsi puulla maasta, muista svingtata mailaa ikään kuin sivaltavalla tai pyyhkäisevällä tavalla. Rautamailatyyppistä "prässäämistä" onkin syytä välttää.

Ja mainittakoon vielä, ettei puuykkönen ja puukakkonen sovellu oikein maastalyömiseen eli ne vaativat pallon alle tiin.

Terveisin,

Svingitohtori

Takaisin