Kenttä

Seitsemän kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalla Vaasan Kråklundin golfkentällä pelattiin ensi kerran jo vuonna 1969. Lukuisten muutos- ja laajennustöiden jälkeen kenttä valmistui 18-reikäiseksi kesällä 1993. Ruotsalainen arkkitehti Björn Eriksson on vastannut viimeisimpien korjausten ja laajennusten linjauksista. Kenttä valmistui 27-reikäiseksi heinäkuussa 2006.

Vuonna 1993 valmistuneet reiät (vanhat 1-9) muodostavat nykyään keltaisen kentän. Klubilta lähtevä valkoinen ja rangelta lähteävä sininen kenttä muodostuvat uusista vuonna 2006 valmistuneista reistä ja vanhoista reistä 10-18. Keltainen kenttä on helppo peltomaastoon sijoittuva kenttä. Valkoinen ja sininen kenttä muodostuvat puistossa ja kivikkoisessa metsässä kiertelevistä reistä. Sekä sininen että valkoinen kenttä ovat erittäin vaativia, vaikka väylät ovat suhteellisen lyhyitä.

Alla olevassa kuvassa erottuvat kaikki kolme eri kenttää edellä mainituin värisävyin: keltainen, valkoinen ja sininen.

vagkuvat/score33.jpg