Etusivu



Brödtorpin kartanon maille rakennettu Ruukkigolfin kenttä on toinen Pohjan kunnan alueen golfkeitaista. Vuonna 1988 valmistuneen kentän on piirtänyt arkkitehti Lasse Heikkinen.

Alueen maisemat ovat varsin vaihtelevat. Kuiva kangasmetsä, jyrkät nousut ja laskut ja erämaajärvi hallitsevat kentän alkupuolta. Ensimmäinen reikä on vielä varsin maltillinen, toisen väylän nousu viheriölle jo liiankin jyrkkä. Kolmas reikä, joka lyödään ylhäältä järven rantaan sijoitetulle viheriölle, on näyttävä ja pituudeltaankin vaativa par 3 -väylä. Neljäs reikä kulkee erämaajärven reunaa. Tätä seuraa bunkkeroinniltaan mainio par 3 -reikä. Seuraavaksi pelataan kolme pidempää metsän reunustamaa väylää.

Sisääntulossa siirrytään tasaisille vanhoille peltoaukeille, joilla tarkkuuden kustannuksella voi tarttua entistä järeämpään mailakalustoon. Kolme viimeistä reikää erottuvat edukseen, ja klubitalon terassilta voi seurata yhdeksännelle ja 18. griinille kipuavien pelaajien edesottamuksia. Taustana on länsiuusimaalaista kulttuurimaisemaa, koivukujaa ja peltoja.

Kentän jakautumista kahteen toisistaan selvästi erottuvaan osaan ei voi pitää kaikkein onnistuneimpana ratkaisuna. Puoliskojen erot ovat suuret, kuin yöllä ja päivällä, ja on vahinko, ettei kierroksen aikana pääse palaamaan maisemasta toiseen.

 seurat/ruukkigolf/ruukkikk.gif




 

Tapahtumat

Backhelmikuu 2012Next

vko ma ti ke to pe la su
5 1 2 3 4 5
6 6 7 8 9 10 11 12
7 13 14 15 16 17 18 19
8 20 21 22 23 24 25 26
9 27 28 29

la 25.2.2012

10:00 Kallion kierros

Yhteislähtö 18R. Yhteistyössä Kaiverrus Kallio. Scramble (40/60)

la 3.3.2012

10:00 Kemijoki Open

18 R hcp pistebogey. Paras scratch palkitaan sarjoittain. Yhteistyössä Kemijoki Oy. Yhteislähtö

la 10.3.2012

10:00 Rovaniemi Open

Talvimestaruuskilpailu 18R SCR, Lähtö alkaen klo 10:00 3 ryhmissä 10 min. välein Sarjat:Yleinen naiset ja miehet, seniorit naiset(50) ja miehet(55) sekä veteraanit miehet(65)

la 17.3.2012

10:00 26. Santa Claus Tournament

Perinteinen talvimestaruuskilpailu 18R SCR ja HCP

la 24.3.2012

10:00 Josek Open

Talvikentän kisa Josek Open

la 21.4.2012

-1:-1 Wilson Staff Sramble

la 5.5.2012

9:00 Ruukin Kevätscramble

2 h scramble yhteislähtö

la 5.5.2012

12:00 Texas Scramble

Kauden avauskilpailu. Tenetti. Kilpailumaksu osakkailta 20 €/joukkue. Muut kilpailumaksu (20€/joukkue) + green fee (20€/hlö).

la 5.5.2012

8:00 Nordea Scramble

la 5.5.2012

8:00 CGW Open

Perinteinen kauden avauskilpailu

la 5.5.2012

8:00 CGW Open

Perinteinen kauden avauskilpailu

la 12.5.2012

8:00 Kevät scramble

Parikilpailu

la 12.5.2012

-1:00 Golfkauppaverkossa.com Open

Lisätiedot kilpailukalenterista www.golfpirkkala.fi

la 12.5.2012

8:00 Kevät scramble

Parikilpailu

la 12.5.2012

11:00 Holiday Club Open

Kauden avauskilpailu, Nuas. Kilpailumaksu osakkailta 20€. Muut 60€ (sis. kilp.maksun ja green feen).

to 17.5.2012

12:00 Kauden avaus 2012 S-Market Scramble

Pelikauden avauskisa

to 17.5.2012

10:00 VÅRKÄNSLAN / KEVÄTMIELI

Pelimuoto/Spelform: 18 HCP PB Lähtö/Start: 10:00 Ilmoittautuminen/Anmälning: office@ekegolf.fi / 0192223202

to 17.5.2012

9:00 Kiljavanranta Open

18r hcp lp 2h best ball

la 19.5.2012

11:00 Wilson Scramble

Kilpailumaksu osakkaat 30€/joukkue. Muut kilpailumaksu (30€/joukkue) + green fee( 40€/hlö).