Etusivu

seurat/porin_golfkerho/porilogo.gif



Porilaisen golfin juuret ovat 1930-luvun lopulla. Porin Golfkerho perustettiin vuonna 1939, ja sen jäsenet pelasivat kaikkiaan kolmella eri kentällä ennen kuin paikkakunnalle saatiin ensimmäinen täysimittainen kenttä 1980-luvun puolivälissä.

Tämä Kalaforniaan, Kokemäenjoen suistoon rakennettu kenttä oli aluksi 9-reikäinen, mutta laajeni 1992 18-reikäiseksi ja edelleen 27-reikäiseksi kauden 2006 alussa. Uuden pelijärjestyksen mukaiseti kentällä on kolme yhdeksän reiän lenkkiä, jotka ovat nimiltään Suisto eli reiät 1-9 (par 36), Joki eli reiät 10-18 (par 35) ja Lintupuisto eli reiät 1-9(par 35). Kentän on suunnitellut Reijo Louhimo, porilainen arkkitehti, jolla lienee kotimaan golfmatkailun kilometriennätys. Hän on ollut vuosikymmenten ajan lähes vakiovieras eri puolilla Suomea pelatuissa avoimissa kilpailuissa.

Osa kentän vanhoista väylistä kulkee omissa puiden reunustamissa aitauksissaan kentän keskellä sijaitsevaa lintupuistoa kierrellen. Uudempia väyliä on puolestaan sijoitettu monien vesiesteiden halkomaan avomaastoon ja myös lintupuistoon. Uudessa pelijärjestyksessä reikiä pelataan ristikkäin, välillä kentän uusilla ja välillä vanhoilla väylillä vieraillen. Näin kenttä on saatu ilmeeltään vaihtelevaksi, jolloin sen tasaisuuttakaan ei osaa pitää puutteena. Se mitä mäissä ja kummuissa on mahdollisesti menetetty, on saatu takaisin pituudessa ja väylien reitityksessä. Miesten backtiiltä pelattaessa pituutta kertyy pisimässä 18-reiän yhdistelmässä eli suisto+joki -kentässä 5959 metriä parin ollessa 71. Tämä yhdistelmä toimmikin Kalafornian virallisena kilpakenttänä.

Katso Kalafornian kotisivut!