|
Ruuhikosken pohjalaiseen jokimaisemaan golfkentän suunnitellut Robert Trent Jones Jr. on kansainvälisesti tunnetuin Suomessa vaikuttanut golfkenttäarkkitehti. Hän on legendaarisen Robert Trent Jonesin poika, ja hänen veljensä on myös omistautunut golfarkkitehtuurille. Ruuhikosken kenttä on Jonesin perheen ensimmäinen luomus Pohjoismaissa. Jones Jr. on puhunut mielellään pelattavuuden filosofiasta kenttäsuunnittelussa. Kaikentasoisten pelaajien olisi kyettävä nauttimaan omalla tavallaan golfkierroksestaan. Tarkkuus olisi niin ikään asetettava pituutta tärkeämmäksi onnistumisen kriteeriksi. Nämä ajatukset näkyvät myös Ruuhikoskella. Kaikkiaan neljä lyhyttä mutta tarkkuutta vaativaa par 4 -reikää (1, 8, 13 ja 17) ovat Jones Jr:a puhtaimmillaan. Tarkkuuden vaatimus korostuu etenkin kentän mäkisellä loppuosuudella ja vesirei'illä. Nurmonjoki ja Hurstinluoma sekä kaksi rakennettua allasta koettelevat pelaajan taitavuutta useaan otteeseen. Lyhyiden reikien vastapainona on joukko pituutta vaativia par 4 ja 5 -reikiä (5 ja 15 sekä 7, 11 ja 14). Seitsemännellä väylällä vaaditaan kahta pitkää ja suoraa lyöntiä ennen kuin viheriön saa näkyviin. Griinit samoin kuin väylätkin ovat lähes kauttaaltaan avaria. Griinialueet ja bunkkerointi osoittavat mestarisuunnittelijan olleen asialla. Hyvä maku on vienyt voiton turhista kommervenkeistä. Tarvittava vaihtelevuus on saatu aikaan luonnollista maisemaa rikkomattomin menetelmin. Kenttä avattiin kesällä 1992. |
![]() |








