Golfaaja astuu välineliikkeeseen kuin pikkulapsi makeiskauppaan. Valinnanvaraa on liikaakin. Pää on pian pyörällä, jos ei ole selvää mielikuvaa siitä, mitä on tullut hakemaan. Siksi on hyvä muodostaa selkeä, jäsennelty käsitys välineiden pääryhmistä ja niiden ominaisuuksista.
Tämä opas antaa perustiedot välinevalinnan pohjaksi. Tukeutumalla lisäksi oman pro'n tai asiantuntevan myyjän tietämykseen, voi pienentää riskiä epäonnistuneesta ostoksesta. Oma pro on paras neuvonantaja, sillä hän tuntee hyvin pelaajan svingin ja pelitason. Hän voi rajata tarjolla olevan maila- ja pallovalikoiman sopivan suppeaksi.
Mailoja itselleen valitessa on hyvä ensin selvittää oman pelityylin vaatimukset. Tässä tarvitaan useimmiten pro'n tai asiantuntevan myyjän apua. Näin saadaan testattava valikoima sopivan pieneksi ja päästään hakemaan omaa tuntumaa itse mailoihin. Kun "se oikea" löytyy, kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin ja tehdä valinta niiden pohjalta. Näin menetellen on ensin varmistettu hankinnan teoreettinen puoli ja lopuksi annettu tunnepuolelle valta. On nimittäin tärkeää, että pelaaja uskoo mailoihinsa ja tuntee olevansa sinut niiden kanssa.
Kokeneet harrastajat ja kilpapelaajat hyötyvät kenties eniten välinekehityksen uusista tuulista. He pystyvät heti huomaamaan, jos markkinoille ilmestyy maila, joka vielä entistäkin paremmin sopii heidän pelityyliinsä. Aloittelijan tai tavallisen harrastelijan ei kannata heti ryntäillä uutuuksien perässä - tärkeämpää on saada lisää taitoa ja varmuutta omaan peliin toivottavasti alun perin oikein hankituilla varusteilla. Taidon kehittyessä ja kokemuksen karttuessa voi pikku hiljaa alkaa muodostaa mielikuvaa siitä, mitkä välineet sopisivat kenties vieläkin paremmin omaan peliin.
Naiset, seniorit ja juniorit
Raavaiden miesten mailat ovat suurena enemmistönä välinekauppojen hyllyillä. Heille on myös eniten valikoimaa mailojen ominaisuuksien suhteen. Naisille, senioreille ja junioreille on usein vaikeata löytää sopiva malli suoraan varastosta. Ei kannata kuitenkaan tyytyä siihen ainoaan malliin, jota kauppias tai pro shopin pitäjä tarjoaa, jos sen ominaisuudet eivät ole täysin sopivat. Yksilölliset erot ovat usein suuria. Riuskan tai isokokoisen naisen ei välttämättä tarvitse hankkia ns. naisten mailoja vaan sovittaa itselleen sopivat miesten mailat.
Senioreiden kannattaa iän karttuessa pikku hiljaa hyväksyä se, että vanhat mailat eivät enää sovi heidän nykyisille voimilleen. Pelityyliäkin on pitänyt kenties sen takia muuttaa lyöjästä svingaajaksi. On siis aika sovittaa nykyiset mailat paremmin nykytilannetta vastaaviksi tai hankkia peräti uudet mailat. Senioreille tarkoitettujen mailojen tarjonta on viime vuosina lisääntynyt. Jos siltikään ei löydy sopivaa, kannattaa pyytää asiantuntevaa myyjää tai pro'ta määrittelemään osa osalta sopivat mailan ominaisuudet ja tilata mailat niiden mukaan. Valmiita mailoja saa sitten jonkin aikaa odotella, mutta melko todennäköisesti ne ovat sitten sopivat.
Junioreille yritetään usein myydä mailoja, jotka on tehty vain vartta lyhentämällä. Oikeaoppisessa juniorimailassa varren jäykkyys ja svingipaino tulee sovittaa nuoren pojan tai tytön voimille sopivaksi.
Junioripojan ei sitten jossain kasvuvaiheessa toisaalta ole järkevää käyttää enää ns. juniorimailoja, vaan siirtyä oikein viritettyjen naisten mailojen kautta pikku hiljaa sopiviin miesten mailoihin.
Keskimääräisen harrastajagolfarin lyönnin pituudet eri mailoilla:
|
Maila |
Matka metreissä |
| Puu-ykkönen | 190 |
| Puu-kakkonen | 180 |
| Puu-kolmonen | 170 |
| Puu-nelonen | 160 |
| Puu-viitonen | 150 |
| Rauta-ykkönen | 180 |
| Rauta-kakkonen | 170 |
| Rauta-kolmonen | 160 |
| Rauta-nelonen | 150 |
| Rauta-viitonen | 140 |
| Rauta-kuutonen | 130 |
| Rauta-seitsemän | 120 |
| Rauta-kahdeksan | 110 |
| Rauta-yhdeksän | 95 |
| Pitching wedge | 85 |
| Sand wedge | 70 |








