Golflehden toimituksen nettipäiväkirja
| 16.8.2007 John Daly petti pahasti Saavuin tänä aamuna suurin toivein Tukholmaan seuraamaan Scandinavian Mastersia. Tiesin pääsevani ensimmäistä kertaa näkemään livenä suuren golfidolini John Dalyn. Tätä oli odotettu - ja pitkään! Odotuksia kisapäivää kohtaan lisäsi entisestään se, että samassa ryhmässä Dalyn kanssa pelasi toinen vanha idolini, Jesper Parnevik. Mikä unelmaryhmä! Päivä oli kuitenkin pettymys. Kentälle saavuttuani juoksin malttamattomana kiinni Dalyn ryhmän, mutta mitä sainkaan nähdä! Huonosti lyövän, haluttomasti kentällä esiintyvän ja ikään kuin aivan väärässä paikassa olevan kehäraakin. Onneksi miehen svingi on edelleen pitkä kuin nälkävuosi, mutta se ei jaksanut kauaa ylläpitää intoani, jota aamulla puhkuin. Into laantui ja tilalle tuli suru. Arlandastadin kentällä löntystellyt John Daly oli surullinen hahmo. Muutaman väylän Dalyä seurattuani aloin aktiivisesti miettiä, miksi mies oli niin vaisu. Yleisön puutteesta se ei ainakaan ollut kiinni, sillä Dalyn, Parnevikin ja Marc Warrenin ryhmää seurasi iso joukko katsojia. Mutta miksei JD ottanut yleisöään, vaikka hänen tiedetään nauttivan fanien huomiosta? Miksei hän antanut minulle ja sadoille muille väylien reunoilla olleille sitä, mitä tulimme hakemaan? Missä oli Daly-show? Oliko hänet tuotu Ruotsiin vasten tahtoaan? Kiristikö matka Atlantin yli edelleen lentopelosta kärsivän JD:n hermoja? Ovatko skandinaavit Dalyn mielestä kehnompia golf-faneja kuin jenkit? Onko golfarin yksityiselämä jälleen kerran "keturallaan"? Vai oliko hän eilispäivän lehtikuvasessioiden jälkeen nauttinut pari gin tonicia liikaa? Vastauksen kysymyksiin tietää vain Daly itse, muttei kerro. Lehdistöllekin hän vain valitteli "lieviä" draiviongelmiaan ja sitä, etteivät golfjumalat ole hänen puolellaan. Koska Daly petti, oli iso onni, että hänen ryhmässään pelasi Jesper Parnevik. Knallipäinen tyylitaituri nimittäin osoitti, etta lyönti kulkee edelleen vaikkei kierrostulos ollut Dalyä kummempi. Toisin kuin Dalyn kohdalla, Parnevikin tekemisiä oli kiva katsella. Kiitos Jesper, pelastit paljon! Janne Knuuti Kysy, kommentoi tai anna palautetta kirjoittajille! 10.5.2007 Eduardo de la Riva Silmäni pysähtyivät tuttuun nimeen European Tourin tuloslistalla. Eduardo de la Riva on komealta maistuva nimi ja painunut omaan muistiini jo vuosien takaa. Elettiin vuotta 1974, kun Suomi sai järjestettäväkseen alle 21-vuotiaiden EM-kilpailut. Talin juniorit värvättiin tietysti töihin, kun caddien kysyntä oli kova. Omalle kohdalleni osui – aivan oikein, Eduardo de la Riva. Eduardolta odotettiin paljon, sillä hänellä oli varsin pienestä varrestaan huolimatta jo kovia näyttöjä uraltaan – mm. vuoden 1972 MM-kilpailuista. Palloa hän löi hieman samankaltaiselle tyylipuhtaalla svingillä kuin Harry Safonoff (nyk. Safo), jonka caddienä olin jo ollut kaksi vuotta aikaisemmin hänen ottaessaan ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. EM-kilpailuista ei tullut sen paremmin Eduardon kuin Espanjankaan menestystarinaa. Muistan Eduardon pelanneen aika tasapaksua peliä, hyvää mutta ei mitenkään loistokasta. Nyt tuloslistalla komeilee hänen samannimisen poikansa nimi. Hänkin näyttää jo juniorina voittaneen Espanjassa suurin piirtein kaiken mahdollisen ja pelanneen myös kahdesti Espanjan mestariksi miesten sarjassa. Isään on kuitenkin vielä matkaa. Talista muistamallani Eduardolla on ansiolistallaan peräti seitsemän Espanjan mestaruutta. Kaikkea hyvää teille, Eduardot. Vaikka muistikuvat 14-vuotiaana kokemastani alkavat himmentyä, en epäile hetkeäkään, etteivätkö nuo EM-kilpailujen aikaiset elämykset olisi omalta osaltaan muovanneet golfsuhdettani ja käsitystäni pelistä. Siinä on yksi hyvä syy järjestää kansainvälisiä arvokilpailuja Suomessa myös tulevaisuudessa. Janne Tarmio 4.5.2007 Sorvin ääreen Hieman otsikko ampuu yli, koska onhan sorvin ääressä kisaviikon sekä viikon pelaajakortin muodossa oltu läpi vuoden. Jälleen on kuitenkin tullut se aika vuodesta, kun koulukirjat siirtyvät hetkeksi kasan alimmaksi ja golf vie taas miehen mennessään, tukikohdaksikin vaihtuu jälleen Espoon komentokeskus. Onhan tätä jo odotettukin! Kun edellisessä blogissani olin siirtänyt mailat talviteloille - ja vieläpä ristiriitaisissa tunnelmissa - kaivoin ne sieltä jokin aika sitten suurella riemulla. Jälleennäkeminen vanhan rouvan (draiverini) kanssa oli varsin lämminhenkinen. Rangella kuitenkin totuus valkeni nopeasti: ennen niin mukavan regularina kääntynyt selkä lähenteli x-stiffin tasoa. Tuttua kauden alkua siis. Tällä kertaa ongelma selvitettiin kuitenkin, ainakin omasta mielestäni, poppakonstein. Kun mahdollisuus avautui, käväisin akupunktiossa. Kiinalaisia tiitä selkä täyteen ja ero oli mielestä lähes maaginen sanan varsinaisessa merkityksessä. Omasta puolestani suosittelenkin tästä eteenpäin golfareille akupunktiota, se oli totisesti sen arvoista. Golf näkyy jälleen myös katukuvassa. Kun talvi helpotti, ilmestyi kevääseen myös golfmerkkien lippoja tuttuun tapaan. Koska kyse kuitenkin on melko harvinaisesta kapistuksesta (golfmerkkinen lippa) normaaliin päähinepolitiikkaan verrattuna, tuo se heti tietynlaista veljeyttä kahden tuntemattoman ihmisen välille. Onkin ollut hauska huomata tutustuvansa uusiin ihmisiin kampusalueella pelkän lipan voimalla: ”"Anteeksi, puhutteko golfia?”" Omat odotukseni kesästä ovat jotakuinkin pilvissä. Kotimaisen kutkuttavan kilpagolfin lisäksi tarkoituksena tai ainakin realistisena haaveena olisi lähteä Ruotsiin paikanpäälle seuraamaan European Tourin kisaa, jossa mukana on, kukas mukaan, Corey Pavin, suuri mestari! Ja onhan siellä joku Dalykin, jonka nimeen Herra Knuuti niin fanaattisesti vannoo, vasurina tosin. Olli Lehtonen 7.2.2007 Äiti Maa käy kuumana Vaihtakaa sadegripit mailoihinne, ostakaa sadehanskat. Hankkikaa saappaat, sateenvarjo ja kolmannet golfkengät. Suomesta tulee Lontoo. Ilmastonmuutos nousi vihdoin läntisten medioiden ykkösotsikoksi, kun Yhdysvallatkin lopulta taipui myöntämään, että Äiti Maa käy nyt kuumana. Ilmastonmuutoksesta on tullut takuuvarma poliittinen, ideologinen ja kahvipöydällinen kestoaihe, ilmiö, joka tulee jatkossa sanelemaan koko globaalin talouspolitiikan pelisäännöt. Puhutaan siis kohtuullisen kokoluokan asiasta. Pureudutaanpa kuitenkin hetkeksi aiheen ytimeen, koko uhkakuvan polttopisteeseen. Mitkä ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset meille golfareille täällä magneettisen Greenwichin maalaiskunnassa, idän ja lännen rajavyöhykkeellä, Suomessa? Vastajulkistetut ilmastoraportit povaavat lämpötilan nousevan Suomessa noin 2-8 astetta vuoteen 2080 mennessä. Ilmatieteenlaitos arvioi sademäärien lisääntyvän samana ajanjaksona 35-65 prosenttia. Aurinko siis paistaa ja vettä sataa. Mikko Alatalo oli aikaansa edellä. Golfareille aurinko merkitsee hyvää, sadevesi huonoa. Mid Touria lähestyvä golfaripolvi voi eläkeiän koittaessa hankkia talvihuvilansa Benidormin sijaan Pieliseltä, mutta aurinkovarjoihin kannattaa asentaa rännit. Pohjolan lyhin pelikausi pitenee, mutta kastuvan golfarin pinna lyhenee. Mielentilan hilpeys säilynee siis keskimäärin ennallaan, golfkentät sen sijaan eivät. Merenpinnan noususta liikkuu monenlaisia arvioita, mutta ainakin ne ovat yhteneviä Sophie Sandolon seinäkalentereiden kanssa - vesiraja ei ainakaan tule laskemaan. Sinä päivänä, kun brittituristit ryntäävät rantalomalle Reykjavikiin, merenpinta on noussut rajuimpien arvioiden mukaan nykytasostaan noin seitsemän metriä. Suomi-golfin kehto keinuisi sinä päivänä mainingeissa. Talin kuutosväylällä ei enää tepastelisi ensimmäistäkään hanhea – väylä olisi lintujen kotilammikko. Lakeside Golf muuttaisi Vammalasta Nokian tulvivalle Riverille ja Kalajokilaakson Golf hiekkasärkkiensä mukana Seinäjoelle. Felix Finnish Ladies Open järjestettäisiin Aura Golfin 9-reikäisellä suistokentällä ja vetouistelun SM-kisat nimelleen vihdoin pontta saaneen Kalafornian etuysillä. Onhan tässä kauhukuvassa siis puolensakin, ainakin näin raumalaisin silmin. Tuoreet ilmastoraportit ennustavat myös ääri-ilmiöiden yleistyvän ja kehittyvän jatkossa entistä rajummiksi. Kuivuus lisääntyy, ekosysteemit vaarantuvat ja myrskytuulet voimistuvat. Golfkielelle käännettynä rullit pitenevät, birdiet vähenevät ja Pebble Beachin seiskaa aletaan pelata par nelosena. Hengeltään laji palaisi siis juurilleen, kaikkialla vallitsevan links-ympäristön armoille. Aikaan ennen hybridejä, combo-rautoja, massapalloja ja neliödraivereita. Olisiko aika hankkia katumaasturi. Jere Jaakkola
Oman kylän tyttö - Paraguaysta Lokakuu 2004 Puerto Rico, naisten amatöörijoukkueiden MM-kilpailut, kolmas pelipäivä. Kilpailujen mediakeskuksessa kuohuu. Paraguyan 18-vuotias Julieta Granada on pelannut kierrostuloksen 63 (-9) ja siirtynyt henkilökohtaisen kilpailun kakkoseksi. Siis kuka? Julieta Granada? Paraguaysta? Jenkkilehdistöä lukuun ottamatta vain harva on tytöstä kuullut. Ja jos onkin, nimi on päässyt monelta unohtumaan. Siitäkin huolimatta, että Granada on aiemmin heinäkuussa voittanut Yhdysvaltain juniorimestaruuden lisäksi neljä muuta turnausta. Tulos on kuitenkin niin kova, että tytön edesottamukset on parasta tarkistaa. Päätän seurata muutaman reiän Granadan otteita päätöskierroksella. Lapsenkasvoinen polkkatukka huiskii 155-senttisellä varrellaan draiveja, jotka jaksavat vaivoin 200 metrin päähän tiiltä. Tarkkuus on kuitenkin tappavaa, väyliltä tyttö ei kertaakaan eksy. Eilisen kierroksen on täytynyt olla silti vahinko. Kaksi aiempaa kierrosta ovat sujuneet 76 ja 72 lyönnillä. Vai, vahinko? Päätöskierroksella Granada pelaa tuloksen 69 (-3) ja voittaa henkilökohtaisen kilpailun rinnallaan Ruotsin Karin Sjödin. Siis Julieta Granada? Paraguaysta? Kotimaassaan tyttö ainakin tunnetaan. Paraguayn vuoden urheilijaksi vuosimallia 2004 valitaan 18-vuotias juniorigolfari, Julieta Granada. Marraskuu 2006, LPGA Tourin päätösosakilpailu ADT Championship, viimeinen pelipäivä. Kaksi päivää aiemmin 20 vuotta täyttänyt Julieta Granda pelaa päätöskierroksen ilman bogeja ja hermoja tulokseen 68 (-4). Hän kukistaa ensimmäistä kertaa pelattavassa playoff-turnauksessa niin Lorena Ochoan, Karrie Webbin, Ai Miyazaton kuin Paula Creamerinkin ja pokkaa naisten ammattilaisgolfin kaikkien aikojen suurimman ykköspalkinnon - miljoona dollaria! Siis Julieta Granada, Paraguaysta. Tyttö, jonka kaksi vuotta Rio Mar Country Clubin South Coursen kenttäennätyksen jälkeen tuntee koko golfaava maailma. Vaikea sitä on vieläkin uskoa. Yksi golftoimittajan työn hienoimmista puolista on tehdä havaintoja lajin uusista superlupauksista ja seurata heidän jyrkkää urakehitystään lähes aitiopaikalta. Kun jo varhaisessa vaiheessa merkkejä tulemisestaan antaneet nuoret sitten myöhemmin puhkeavat kukkaan ja tunkeutuvat maailman golfeliittiin, tuntuu melkein siltä kuin kyse olisi oman kylän tytöistä tai pojista. Sitä melkein kuvittelee olevansa jollain tavalla osallinen heidän menestykseensä. Hassu, erikoinen, selittämätön tunne. Seuraavaksi odotan mielenkiinnolla, milloin miesten maailmanlistan kärkikymmenikköön tunkeutuu European Tourilla ammattilaisuraansa aloitteleva Oliver Fisher. Sama Ernie Elsin look-alike, joka kaksi kesää sitten voitti 15-vuotiaana EM-kultaa Kotkassa. Euroopan Tiger ja ihmelapsi Englannin Essexistä. Oman kylän poikia. Jere Jaakkola 10.11.2006 Jokaisella on joku työ Kuluvan viikon maanantaina tuli kuluneeksi neljä ja puoli vuotta siitä, kun aloitin kesätoimittajana Suomen Golflehdessä. Kaikenlaista on ehtinyt vuosien varrella sattua ja tapahtua. Seuraavassa muutamia unohtumattomia kohtauksia golftoimittajan elämästä: Golf Talma, noin kesä 2003 Lastenklinikan Kummien hyväntekeväisyyskilpailu MTV3:n uutistoimittaja Pirjo Nuotio saapuu griinille ja huomaa toimittajan kamerassa olevan pitkän objektiivin. Nuotio: "Lintujako täällä ollaan bongailemassa?" Toimittaja: Joo, odottelen tässä, josko joku sopiva kotka osuisi kohdalle." Pieni kiusallinen hiljaisuus… Nuotio: "No, sinullapa kävi hyvä tuuri…" Toimittaja päättää jättää selitykset sikseen ja jättää kertomatta, että hän tarkoitti kyllä ihan aikuisten kotkaa, sitä lintua. Tarina ei kerro, miten Nuotion peli jatkuu… Suur-Helsingin Golf, Lakisto, kesä 2002 18 reiän golfkierros ja amatöörihuippu Keijo Jaakolan haastattelu Toimittaja haastaa haastateltavansa 18 reiän reikäpeliin, jottei edessä oleva neljän tunnin golfkierros menisi pelkäksi jutusteluksi. Neljän reiän jälkeen toimittaja on tuloksessa viisi alle par'in pelattuaan sarjan eagle-birdie-par-eagle. Reikäpeli on tilanteessa neljä up toimittajan hyväksi. Saavutaan 5. reiän tiiauspaikalle. Keijo: "Annapa se kamera tänne. Teen sinusta jutun Suomen Golflehteen." Toimittaja pelaa elämänsä ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran kuutosella alkavan kierrostuloksen 69 (-3). "Keke" runttaa sisääntulon tulokseen 32 ja kirii päätösreiän birdiellään sekä lyönti- että reikäpelissä väkisin tasoihin. Englanti, Walton Heath Golf Club, toukokuu 2005 Wilson Staff Open Kaksi suomalaista golftoimittajaa metsästää rangella lyöntinäytöstä antavan Padraig Harringtonin haastattelua. Kilpailun järjestäjät istuttavat heidät kahdestaan Harringtonin taksina toimineen tila-auton takapenkille odottamaan mestaria. Hetken kuluttua Harrington avaa oven ja istahtaa etupenkille. Harrington: "Keitä nämä takapenkillä jököttävät heput oikein ovat??" Kuljettaja: "Suomalaisia golftoimittajia, jotka haastattelevat sinua matkalla klubitalolle." Harrington vastailee 500 metrin ajomatkan aikana nuivasti toimittajien syväluotaaviin kysymyksiin ja toimittajia nolottaa enemmän kuin kehtaa kertoa... Vierumäen Golfseura, kesä 2005 18 reiän golfkierros ja sosiaali- ja terveysministerin haastattelu Lämmittelyä ykköstiin viereisellä harjoitusgriinillä… Ministeri: "Oletko sinä freelancer vai kesätoimittaja vai mikä? Toimittaja: " Ei, kyllä minä olen helmikuusta lähtien ollut ihan vakituisena toimittajana Suomen Golflehdessä." Ministeri: "No, tärkeintä, että jokaisella on joku työ…" Vakituinen golftoimittaja nielee ylpeytensä ja kirjoittaa haastattelun pohjalta asiallisen jutun ministeristä… Jere Jaakkola 24.10.2006 Juoksuanturi golfkierroksella Hankin jokin aika sitten uuden lelun: Ipod Nano -soittimen ja siihen Niken juoksuanturin. Tämän yhdistelmän avulla saa mukavasti palautetta juoksulenkistä, muun muassa taivalletun matkan, ajan, kilometrivauhdin sekä kulutetut kalorit. Homma toimii siten, että anturi kiinnitetään lenkkikenkään ja tiedot tallentuvat langattomasti taskussa olevaan Ipodiin. Lenkin jälkeen tiedot puretaan tietokoneelle ja saavutettuja tuloksia voi ihailla graafisen esityksen kera. Mielenkiintoista ja motivoivaa. Miten tämä sitten liittyy golfiin? No eipä juuri mitenkään, paitsi että kiinnitin mielenkiinnon vuoksi juoksuanturin golfkenkään, kun lähdin kierrokselle viikko sitten. Pelasimme tuolla kierroksella kolmen hengen ryhmässä pimeyden vuoksi vain 13 reikää. Lisäksi kävelimme klubille palatessa yhden väylän läpi palloa lyömättä. Juoksuanturi antoi liikuntasuorituksesta seuraavat tulokset: Käveltyä matkaa kertyi 7,38 kilometriä ja aikaa kului 2 tuntia 18 minuuttia (kentällä ei juuri muita pelaajia näkynyt). Jos kävelty matka jaetaan kilometrin pätkiin, ne taittuivat 15-17 minuutissa. Kilokaloreita tynkäkierroksen aikana tuli kulutettua 782, joka vastaa vajaata six packia olutta tai McDonald’sin Big Mac -hampurilaista pienten ranskalaisten kera. Kun kierrokselta kotiin saavuttuani esittelin juoksuanturin antamia tuloksia, kuului vastaukseksi kommentti ”kai se täytyy uskoa, että golfkin on ihan oikeaa liikuntaa.” Edellä mainitut tulokset ovat kaikkien vapaasti käytettävissä vastaavanlaisten kommenttien aikaansaamiseksi. Janne Knuuti 17.10.2006 Hetken huumaa vai roimaa kehitystä? Syksyinen tervehdys kaikille minunkin puolestani. Espoon toimisto on aikapäivää sitten vaihtunut jälleen Vaasan rantatonttiini (lue opiskelijaboksiini) ja mailat ovat olleet omalta osaltani naftaliinissa jo hyvän aikaa. Sinne ne menivätkin varsin ristiriitaisin tuntein. Toisin kuin takinkääntäjillä, itselläni peli kehittyi loppukesästä oikeastaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Tuli taas se tunne, tiedättehän, golfia, mikä nautinto! Pelasin loppukesällä pitkästä aikaa taas jonkin verran säännöllisesti kisoja: Rauman klubimestaruuskisat, Viron FGT:n sekä FGT:n karsinnat. Ehkä sitten niin, että olen koko kesän saanut seurata pelimiehiä, mutta omassa pelissä tuntui olevan jopa järkeä, hetkellisesti. Pelasin säännöllisesti händäriini tai alle ja sain sen takaisin kakkosen tuntumaan. Psykologiaa? Golfkausi päättyi ristiriitaisissa merkeissä. FGT:n karsinnoissa cut-raja asettui +6:een (kahden kierroksen jälkeen) ja itse olin juuri samaisessa tuloksessa päätösreiän griinillä. Ja olipa minulla vielä n.5 metrin birkkuputti. Ja mitäs tuli? Kolme puttia. Taidan siis kuvata myös ensi kesän.. Pavinillakaan ei kulje. Kesän 26 lyönnin etuysi siis tähdenlento? Ei todellakaan. Aivan uusi kipinä lajiin löytyi kuitenkin kesällä ennen kaikkea golflehden kesätoimittajan paikan kautta. Katse avartui lajin sisään enemmän, kuin ehkä itse tajuan. Noh, kuten sanottua, nyt on oma pelillinen kauteni jo lopussa ja uusi triathlonin harjoituskausi ja kaakeleiden kelailu, loputon juoksentelu ja rullapyöräily jälleen alkanut. Kisaviikko on vastuullani näin yliopiston opiskelujen ohessa, joten täysin golf ei missään nimessä ole pimennossa. On ollut ilo huomata, että ihmiset lukevat kisaviikkoa ja tarttuvat mahdollisiin virheisiin, joita aina välillä helposti syntyy. Viasat polttelee meikäläisen hankintalistalla PGA Tourin vuoksi kovasti, mutta toistaiseksi en ole sitä hankkinut. Olisi se mukava kirjoittaakin raporttia, kun on omin silmin nähnyt. Tilastothan eivät aina kerro kaikkea. Onneksi sentään on urheilukanava ja Teemu Tyryn loistavat selostukset. Myönnän, että olen istunut useammankin kerran lehtiö ja kynä kädessä lähetystä seuraten, niin paljon loistavaa faktaa on aina tarjolla. MM-joukkueille toivotan parasta mahdollista menestystä alkaviin koitoksiin. Näyttäkäähän siellä! Olen kesällä nähnyt, että kyllä te osaatte kun haluatte! Ja Timolle toivotan myös kateellisena hyvää reissua! Olli Lehtonen 16.10.2006 Afrikan tähteä etsimässä Lähtötunnelmissa seuraamaan Etelä-Afrikassa pelattavia MM-kisoja.... Olen etuoikeutettu. Lähden kolmatta kertaa seuraamaan MM-kisoja, missä amatöörigolfin kärkimaat ratkovat paremmuuttaan miesten Eisenhower Trophyssa ja naisten Espirito Santo Trophyssa. Aikaisemmat kerrat osuivat vuosien 1996 ja 1998 kisoihin. 10-vuotiaana naskalina olin myös etuoikeutettuna olympiastadionin etusuoran katsomossa, kun Juha Väätäinen kiri 10 000 metrin EM-kultaan 1971. Tuntui hyvältä, vaikka pikkumies hieman hämmästelikin, miksi isot miehet nyt noin mylvivät. Reilu viisi vuotta myöhemmin sukupolveni ikäluokka kaatoi Helsingin vanhassa jäähallissa Neuvostoliiton ja voitti jääkiekon EM-kultaa. Silloin katsomossa tuntui vielä paremmalta. Uusi aikakausi oli valmis alkamaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin golfin MM-kisoissa Filippiineillä Kalle Aitala päätti neljän päivän urakkansa neljään birdieen ja siivitti Suomen viidennelle tilalle, kaikkien aikojen sijoitukseen. Aitala pokkasi kisan ykköspelaajan tittelin ja Mika Lehtinen, Mikael Mustonen ja Pasi Purhonen antoivat myös ilonaiheita. Avauspäivä oli ikimuistoinen: neljän hengen joukkueesta pudotettiin heikoin kierros pois ja jäljelle jäivät kierrokset 68-67-69 (par 72). Myös naisten joukkue teki vaikutuksen 9. sijallaan. Suomi huomattiin. Intian joukkueen johtaja päivitteli viiden miljoonan asukkaamme golfpotentiaalia ja tarjosi Filippiineillä molempien joukkueiden vetovastuussa olleelle Ville Kallialalle valmennuspestiä Delhiin. (International Golf Federationin sivuilla on valitettava kömmähdys Suomen sijoituksen suhteen: 1996) Näissä MM-kisoissa paljastui myös kisan arvostus. Jack Nicklaus lennähti paikan päälle ja muisteli omia kokemuksiaan USA:n joukkueen jäsenenä vuoden 1960 kisoissa (jolloin Nicklaus muuten pelasi kierroksen Suomen Mauri Vikströmin kanssa). Kesken naisten kilpailun palkintojenjaon Filippiinien presidentti Fidel Ramos ilmestyi tennisshortseissaan myös paikalle. Upeassa puheessa tiivistyi se, mistä MM-kisoissa on kyse: golf on kansainvälisten suhteiden parantaja, hyvän asian sanansaattaja ja veljeyden peli, joka nostaa yksilöistä parhaat puolet esiin. Siksi MM-kisoja pelataan, ja Ramos toivoi koko maailman vielä joskus toimivan golfin hengessä. Golfaavien kansakuntien nuoret edustajat haukkoivat lippuriveissä henkeään. Kahden vuoden päästä olin uudemman kerran kentän reunalla, nyt Santiagossa Chilessä. Tällä kertaa tiesimme, että Suomella oli liikkeellä kova joukkue: Mikko Ilonen, Panu Kylliäinen, Ari Pasanen ja Henri Salonen. Neljän päivän ajan tapahtumia tuli seurattua kuin Väätäisen viimeistä kierrosta. Joukkue hyytyi vasta kalkkiviivoilla johdettuaan kisaa alusta lähtien aina viimeisen kierroksen 11. reiälle asti. Voittoon ei oltukaan valmiita. Käteen jäi viides tila. Ehkä osa terästä kulutettiin lauantaina kun kärkiryhmässä annettiin kyytiä USA:n joukkueelle. Kylliäinen kaatoi tuolloin viimeisen reiän birdieillään ja yhdellä lyönnillä Matt Kucharin ja Ilonen teki saman tempun Hank Kuehnelle. Espanjan joukkueen Sergio Garcia onnitteli Ilosta, yleisö mylvi Suomen puolesta, ja kentän laidalla omat joukot seurasivat tapahtumia loppuun asti tuhannen voltin jännitteessä. Kiitos vielä pojat tästä elämyksestä! Näissä muisteloissa on hyvä suunnata eteläisimpään Afrikkaan, ensin taivaanrannan taakse matkaten ja päiväntasaajan jälkeen perspektiivistämme kuolleeseen kulmaan sukeltaen. Näin kauas Darfurin ja niilinahventen taakse lähtiessä riman haluaa jo ennakkoon asettaa korkealle: toiveena on nähdä jälleen hieno kilpailu ja nuorien tähtien loistavan Afrikassa. Timo Tarmio 9.10.2006 Luovuuden aika Ulkona sataa, asfaltti kiiltää ja vaahtera huojuu harvana tuulessa. Se on kuulkaa lopun alkua. Golfkausi on kohta puolin päättymässä. Golflehden toimituksessa on vedetty pari viikkoa hieman happea. Nostettu kahvat pystyyn ja painettu kruiseri päälle. Vuoden seitsemäs numero kuljetettiin viime viikolla painoon ja se ilmestyy iloksenne suurin piirtein tänään. Jo keskiviikkona alkaa vuoden viimeisen, marraskuun lopussa ilmestyvän lehden taittotyö, mutta keskimääräinen työrytmi rauhoittuu selvästi loppuvuoden aikana. Golflehden toimituksessa vuoden ehdottomasti kiireisin jakso on kevätkausi, jolloin lehden ilmestymisaikataulu on tiheimmillään. Ensimmäisen vuosikolmanneksen jälkeen on yleensä tehty puolet vuoden lehdistä. Vuoden kokonaissuunnittelun ja ykkösnumeron kirjoitustyön aloitamme toki hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta, mutta asiat on helpompi mieltää edellä kuvatusti - syksy tuntuu silloin ansaitulta hengähdystauolta. Kesällä Golflehti ilmestyy jo hieman kevättä harvemmin, mutta Suomessa kun ollaan, kaikki kilpailut ja monenkirjavat, hyvin usein vieläpä päällekkäiset tapahtumat keskittyvät muutaman kuukauden jaksoon ja työtahti jatkuu kesälomista huolimatta yhä kiivaana. Heinäkuussa kärsivällisyys on kovimmalla koetuksella, kun golfaava Suomi pakkaa citymaasturit ja katoaa kuukaudeksi kesämökeilleen. Puhelimesta tulee ammatillisten asioiden hoidossa hetkeksi lähes hyödytön kapine. Mutta nyt on vihdoin syksy, joka on käymässä viikko viikolta yhä kosteammaksi, pimeämmäksi, kylmemmäksi ja kasvoiltaan ankeammaksi. Golflehden toimituksessa se tarkoittaa ennen kaikkea yhtä asiaa: on koittanut luovuuden aika. Omakohtaisten kokemusten kautta olen hyvin konkreettisesti huomannut, miten huonosti työstressi ja luova ajattelu tulevat keskenään toimeen. Kuningasideat kuolevat rutiinitöiden varjossa kuin gerbera kuusen alla. Mutta jo muutaman päivän tauko työrutiineista ja kofeiinin huuruisista iltapäivätunneista tekee ihmeitä. Kun elokuun puolivälissä jäin varsin työteliään alkuvuoden jälkeen neljän viikon tauolle, työkaverini toivotti hyvää lomaa sanoen minulle pilke silmäkulmassa: ”Ota rennosti. Olet ollut viime aikoina kuin viulunkieli.” En voinut väittää vastaan. Lupasin yrittää parhaani ja päätin tosissani vaihtaa kuukaudeksi vapaalle. Kun neljän viikon kuluttua palasin takaisin töihin, en ollut löytää paikkaa, mihin olisin kaikki kuukauden aikana kehkeytyneet ideani arkistoinut. Loma oli tehnyt tehtävänsä. Joku oli kaatanut kuusen ja gerberani kukki kuin kevätsateen jäljiltä. Stressin alla alitajunnassa jauhanut ideamylly oli vihdoin saanut elintilaa. Tässä vaiheessa teille on tietysti herännyt kysymys, että miten Golflehden lukijat sitten hapekkaasta syksystämme hyötyvät. En uskalla luvata, että mitenkään. Suurin vaikutus luovuuden vuodenajalla on itse toimitukseen ja erityisen siihen, miten mielekkäänä, vaivattomana ja tehokkaana arkisen aherruksen koemme. Ainakin välillisesti visuaalisesti synkästä syksystä voi kuitenkin seurata monenlaista mukavaa. Ja ehkä kuitenkin myös jotain konkreettista. Muutamia herkkupaloja tohdimme sekä loppuvuodeksi että ensi vuoden alkupuolelle ennustaa. Päätelkää itse, mitä tällä tarkoitimme ja ilmaiskaa meille, miten niihin reagoitte. Jere Jaakkola 19.9.2006 Amerikkalaisia tuliaisia Ryder Cup. Eurooppa vastaan Yhdysvallat, eli takahikiä vastaan maailman napa - pohjoisamerikkalaisin silmin katsottuna siis. Pohjois-Amerikan asukit näyttävät aivan oikeasti pitävän Eurooppaa jonkinlaisena kehitysmaa-alueena, ainakin jos on uskominen muutamaa Eurooppaan äskettäin saapunutta pohjoisamerikkalaista urheilijaa. Vai mitä sanotte seuraavista tuliaisista? USA:n Ryder Cup -joukkueen kapteeni Tom Lehman nauratti brittimediaa maanantaina saapuessaan pelaajistonsa kera Irlantiin. Joukkueen kone oli yli kolme tuntia myöhässä liian suuren rahdin takia, eikä ihme! Yksin Tom Lehman toi mukanaan normaalien matkatavaroidensa lisäksi kolme matkalaukullista tortilla chipsejä, jotka hänen vaimonsa oli pakannut mukaan. Arizonasta, meksikolaisen ruuan amerikkalaisesta tyyssijasta, kotoisin oleva Lehman perusteli tuliaisiaan sillä, ettei Irlannista kerta kaikkiaan löydy kunnon naksuja ja salsaa. "It's a one-way trip for those tortillas because we're going to eat those babies", uhosi Lehman, joka vaimoineen ei kaikesta päätellen kerta kaikkiaan tule toimeen ilman rakkaita naposteltaviaan. Toinen erikoinen tuliaisvalinta on muutaman viikon takaa jääkiekon puolelta. Kuopiolaisen Kalpan riveihin saapui suurella kohulla kanadalainen vahvistus Martin Sonnenberg. Kohina kalakukkokaupungissa vain yltyi kun paljastui, että Sonnenbergin, tuoreen isukin, matkalaukut olivat täynnä vaippoja. Kanadalaisen järjenjuoksun mukaan Suomi on nähtävästi sen verran syrjässä, ettei täkäläisistä kaupoista voi saada yhtä laadukkaita vauvanvaippoja kuin Hartfordista, missä mies pelasi viime kaudella. Yllätys oli lienee melkoinen, kun lähikauppaan astellessaan Sonnenberg löysi hyllystä aivan samoja Pamperseja kuin USA:sta. Hätähän siinä tuli ja oli pikapuhelun paikka kotiin vaimolle, joka oli tulossa jälkijunassa Kuopioon matkalaukut vaippoja pullollaan. Suomalaisen Eppu Normaali -orkesterin laulaja Martti Syrjä on muuten onnistuneesti niputtanut nämä kaksi tuliaista yhteen eräässä kappaleessaan, jonka riimittely kuuluu näin: "Festivaaliportilla, pyrkii housuun tortilla…" Janne Knuuti 11.8.2006 Timo ehti ensin Olin toukokuussa Urheilukanavalla Teemu Tyryn kommentaatttoriparina Belfryssä pelatun British Mastersin aikana. Katsojapalautettakin tuli: ”Ootteks te niitä #@%#:n Talin homoja vai!?” No, Talista ainakin. Teemu hankki 1970-luvun alussa taskurahoja yhtenä klubin arvostetuimmista caddieistä, minä puolestani toimin parina kesänä caddiemasterin apulaisena ja tuuraajana. Noihin aikoihin Talin klubirakennuksen ns. TV-huoneessa oli muistikirja, jota ainakin juniorit selailivat ahkerasti. Siihen oli kirjattu hole in onet ja muut mukavat sattumukset. Parhaiten muistan kuitenkin kirjan sivuille limatun tuloskortin, johon oli tallennettu Timo Sipposen pelaama harjoituskierros. Timohan oli 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun ehdoton ykkösgolfari Suomessa. Harjoitusmatkat olivat lyhyet, sillä Talin tuolloisen kenttämestarin poikana hän oli viettänyt koko elämänsä kentän alueella. Monipuolinen pelimies joka tapauksessa: kaveri joka pystyi pitämään pallon hyvin pelissä, toimittamaan sen lähelle lippua ja vieläpä puttaamaankin hyvin. Varsinkin kilpauransa alkuvaiheissa. Tulostakin syntyi. Esimerkiksi viisi Suomen mestaruutta ja yhtä monta Finnish Amateur Openin (Erkko Trophyn) ykköstilaa. Aukesipa vuonna 1980 paikka Manner-Euroopan joukkueeseen Isoa-Britanniaa ja Irlantia vastaan. Siellä vyölle tuli komea päänahka, kun Timo väänsi lopussa väkisin voiton Roger Chapmanista, joka edelliskesänä oli noussut parrasvaloihin voittamalla English Amateurin. Entäpä se tuloskortti? Elettiin vuotta 1979, jolloin par oli vielä aika kova sana suomalaisten kilpapelaajienkin mielessä. Puumailat olivat puuta, pallot edustivat oman aikansa teknologiaa eivätkä kentätkään olleet niin sliipattuja kuin nykyisin. Timo tuli ja räväytti backtiiltä 63 lyönnin kierrostuloksen, joka sai silmät pullistumaan tavallisempien kuolevaisten päässä. 33 lyöntiä ulos ja 30 lyöntiä sisään – kahdeksan alle par’in. Ja viimeiselle reiälle vielä tupla! “Olin 17 reiän jälkeen kymmenen alle ja lähdin yrittämään liikaa”, muistelee Timo. “Yritin toista päälle tai ainakin griinin lähelle, mutta pallo takertui kuusen latvaan ja putosi puun juurella tuolloin vielä olleen ojan pohjalle. Piti ottaa droppi.” Sisääntulo oli joka tapauksessa komeaa ilotulistusta. Alkuun eaglen, birdien ja eaglen putki. Ja putteja yhteensä yhdeksän! Tuntui, ettei tuollaista oikeasti voisi edes tapahtua. Jukka-Pekka Savolampi osoitti tämänvuotisessa Erkko Trophyssä, että voipa hyvinkin. Ja vielä kilpailussa. Hattu pois päästä myös Jukka-Pekalle. Mutta kyllä Timon uroteko “vanhoilla” välineillä oli ehkä sittenkin vielä kovempi juttu. Janne Tarmio 2.8.2006 Pavinismiä Jokaisella golfia seuraavalla ihmisellä on oma suosikkipelaaja tai pelaajia. Itselläni sellainen on takavuosien tähti Corey Pavin. Payne Stewart oli ehdoton suosikkini, mutta kaikki varmasti muistavat surullisen tapahtuman takavuosilta. Rakkain golfmuistoni fanin näkökulmasta on ehdottomasti vuoden -99 U.S. Openista, kun Stewart upotti mahdottoman mestaruusputtinsa Pinehurstin päätösviheriöllä. Jo alkukeväästä lähtien olen toimituksessa puoliksi vitsaillut, että Corey Pavin iskee vielä. Toimituksen pojat tietysti nauroivat jutuilleni aina ja haukkuivat Coreyn "hernepyssyksi". (Mm. Mr. Jaakkola luuli kaksi vuotta sitten Kaliforniassa, että Pavin oli siirtynyt vakituisesti kommentaattorin hommiin). No niin tai näin, hernepyssy iski vaatimattoman 26 lyönnin etuysin ensimmäisenä päivänä viime viikon kisassa ja otti soolovoiton PGA Tourilla kymmenen vuoden tauon jälkeen. PGA Championship ja Pavin… Uutisoinnissa oman suosikin asemaa tulee ikään kuin automaattisesti korostetuksi. Jotkut varmasti huomasivat, miten tituleerasin Pavinin kierroksen "mestarin paluuksi". Toiset saattoivat tähän hymähtää: "Mikä ihmeen mestari?!" Tarkoitus ei missään nimessä ole olla puolueellinen (paitsi suomalaisille, kohtuudella). Oman suosikin hehkuttaminen on vain kivaa, varsinkin kun Coreyn edellisen voiton aikaan opettelin vielä yhdys sanoja. Vielä Pavinistä. Golf on miehen työ. Voitoton putki kesti kymmenen vuotta. Kymmenen tuskan vuotta! Pieni ajatusleikki on jälleen paikallaan: Pienyrittäjä tekee tappiota kymmenen vuotta putkeen, moniko on valmis yrittämään toiset kymmenen vuotta ensimmäistä voiton vuotta? Corey on! Samalla Corey antaa uskoa myös minulle, joka pelaan ehkä tuloksellisesti kaikkien aikojen surkeinta kesääni. Harjoittelu, usko omiin kykyihin…lopputuloksena on pakko olla tulos. Tai sitten ulos? Olli Lehtonen 27.7.2006 Puhuvien kollegojen puolustuspuhe Mikä on Suomen suosituin arvostelulaji? Taitoluistelu? Voimistelu? Mäkihyppy? Eheeei… Se on kuulkaa television urheilulähetyksen selostaminen. Varsinaisia selostuksen harrastajia on toki vähän, mutta selostuksen tuomaroinnin voisi CV:n harrastelistansa jatkeeksi lisätä noin viisi miljoonaa suomalaista. Pois lukien ne kolme miljoonaa, jotka eivät TV-maksuhallinnon tilastojen mukaan omista televisiota. Näin kirjoittavan golftoimittajan ominaisuudessa on pakko omistaa pieni tuokio äänellään työskenteleville kollegoille, Lassi Tilanderille ja Asko Arkkolalle, Nelosen mainiolle selostajakaksikolle. Minua nimittäin ellei nyt aivan vihastuta, niin ainakin suunnattomasti ärsyttää Lassi Tilanderin ja Asko Arkkolan neljä kertaa vuodessa toistuva morkkaus. Niin subjektiivinen ja orpo kuin mielipiteeni onkin, en näe morkkaamiselle minkäänlaisia perusteita. On Lassi Tilanderin ja Asko Arkkolan puolustuspuheen aika. Toimittajana minulle on kantautunut viime aikoina terveisiä mm. siitä, ettei Conwy sijaitse Englannissa vaan Walesissa, ja arveluja siitä, että eräs tuore lehtiartikkelini oli kirjoitettu noin kahden kaljan jälkeen. Niinpäs kappas sijaitseekin ja eipäs muuten todellakaan ollut. Täällä päässä palautteet tulevat ja menevät, toisista ottaa hetkeksi opikseen ja toisille viittaa hanskakäden Vardon-gripillä, mutta TV-selostajan sateenvarjon toivoisi olevan aaltopellistä ja aurinkovarjon kokoinen. Kahdesti Urheilukanavalla Teemu Tyryn kommentaattorivieraana olleena uskallan todeta, että on muuten aivan fantastisen vaikeaa puuhaa tuo selostaminen. Sen kuvittelee kotisohvalla osaavansa kuin sujuvinkin supliikkimies, kunnes istahtaa luurit päässä suoraan lähetykseen. Suomessa on oltu golfselostajien suhteen hyvin onnekkaita. Pentti Lindegren oli aikanaan erinomainen ja Tapio Suomista kuuntelee aina kovin mielellään. Loistava Teemu Tyry, jota monet ovat kaivanneet Urheilukanavan lisäksi myös Nelosen major-lähetyksiin, on luku sinänsä. En itsekään uskalla väittää, etteikö Tyry suoriutuisi majoreista yhtä hyvin kuin Tilander ja Arkkola, kenties jopa paremmin. Kenties kysyn kymmenen vuoden kuluttua, että mitä olisi golfin major-kilpailu ilman Teemu Tyryä, mutta toistaiseksi minun major-tunnelmani ovat luoneet Lassi Tilander ja Asko Arkkola. Ikävä tulee, kun Augustan sunnuntaita ensimmäisen kerran selostaa joku muu. Minulle selostamisen tärkein elementti on se, että selostaja kykenee loihtimaan sohvalle intensiivisen tunnelman, tempaamaan mukaansa lähetykseen. En kaipaa knoppitietoa tai tapahtumien tarkkaa havainnointia, enkä piittaa kieliopillisista epäkohdista. Minusta pikkuvirheet ja pienet säröt tuovat vain inhimillisyyden ja keveyden lähetykseen. Tärkeintä on, että selostaja luo äänellään, olemuksellaan ja asiantuntevuudellaan tiettyyn urheilutapahtumaan ominaisen tunnelman. Enkä todellakaan osaa kertoa, mitä sillä tarkoitan. Voin vain todeta, että toiset osaavat sen hyvin, toiset huonommin. En tiedä katsoisinko yhtä usein alppihiihtoa ilman Mikko Hannulaa, yleisurheilua ilman Mauri Myllymäkeä, pyöräilyä ilman Jukka Pakkasta, Curlingia ilman Voitto Liukkosta tai tennistä ilman Hedmaneja. En tiedä katsoisinko yhtä intensiivisesti golfin major-kilpailua ilman Lassi Tilanderia ja Asko Arkkolaa. Augustan kevät saapuu huhtikuisin kotisohvalleni sillä hetkellä, kun avaan television ja kuulen Asko Arkkolan karkean äänen toteavan: "Tervetuloa hyvät katsojat seuraamaan tämänvuotista US Mastersia". Siitä hetkestä alkaa minun majorini. Jere Jaakkola 17.7.2006 Reikäpeliahdistusta Reikäpeli on pelimuoto, jossa golfin luonne muuttuu. Siinä taistellaan vastustajaa, ei itseä tai kenttää vastaan. Näin ollen reikäpelissä pärjäävät ne kovimmat pelimiehet tai -naiset, joiden pää kestää tiukimmassakin paikassa. Viime viikolla totesin, että minä en ole tuollainen pelaaja. Hävisin nimittäin kahden päivän aikana kolme reikäpelikamppailua. Ensin tuli häpeällinen tappio pressiväen Writers Cup -kisan greensome-reikäpelissä ensimmäisellä jatkoreiällä. Seuraavana päivänä koin kaksi nöyryyttävää häviötä Golflehden toimituksen sisäisessä Minigolf Invitational -kisassa. Kun Invitationalin jumbofinaali ratkesi toiseksi viimeisellä reiällä taittajamme, joka ei ole koskaan golfmailoihin koskenutkaan, hyväksi, tein päätöksen. En enää koskaan pelaa reikäpeliä! Viikonloppuna seurasin työn puolesta juniorien EM-joukkuekisoja. Se osaltaan helpotti, mutta toisaalta myös lisäsi reikäpeliahdistustani. Kun suomalaiset hävisivät pelinsä toisen perään, saatoin lohduttautua sillä, että eivätpä kulje reikäpelit vähän paremmillakaan suomalaisgolfareilla. Samalla kuitenkin sympatiseerasin vahvasti reikäpelinsä hävinneitä junnuja, koska tappion karvaan kalkin tuores maku kupli edelleen voimakkaasti ruokatorvestani ylöspäin. Siinä nieleskellessä kalvoi mieltä myös pieni huoli Suomigolfin tulevaisuudesta. Juniorijoukkueiden EM-sijoitukset 12:s, 13:s, 15:s ja 16:s kertovat siitä, että muutamasta huippuyksilöstä huolimatta yleisessä tasossa on rutkasti parantamisen varaa. Kuten ex-presidentillämme oli tapana sanoa, tarttis tehdä jottain... Mutta mitä, sen pohtiminen jää muille. Sunnuntaina palasin masentavista reikäpeleistä taas pistebogeyn pariin ja tunnelmat heittivät kuperkeikkaa. Vanha Peura antoi 42 pistettä ja tasoitus putosi kolme pykälää. Vapise Hannu Leinonen! Janne Knuuti 16.7.2006 Unelmaduuni? Kyllä! Unelmaduuni? Itselleni kyllä. Pikkupojasta lähtien golfkentän pallojenkeruusta aina sairaalan pesulaan asti kesätyötä niska limassa tehnyt, nyt siis golflehden kesätoimittaja. Rakkaasta harrastuksesta tuli kesän ajaksi rakas työ. Ja mikä hienointa, olen jälleen pääsyt ”sisälle” kilpagolfin maailmaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Oma kilpailemiseni loppui lähes kokonaan juniorivuosiin. Nyt monilla matkan varrella tarttuneilla kavereilla onkin FGT:lla ja FJT:lla ollut ihmettelemistä, kun meikäläinen on kameran ja lehtiön kanssa odottelemassa griinin takana. Pieni kaipuu kilpagolfin maailmaan, jonka tosin koin oikeastaan vain junioripelaajan silmin, on palannut. Mielelläänhän sitä itsekin draiveri kädessä tiillä heiluisi, mutta…FGT:n karsinnoissa ehkä sitten syksyllä? Tosin pelikierrosten määrä on huimasti pudonnut, tai pikemminkin vaihtunut uinti-pyörä- ja juoksukilometreiksi. Golf kiinnostaa ilmiönä kovasti. Toimittajan työ tulevaisuudessa kiinnostaa erittäin kovasti. Lottovoittoja on tälle kesälle tullut useampia, kun työn lisäksi minut hyväksyttiin yliopistoon opiskelemaan alaa. Työnkuvaani kuuluu kansainvälisten kisakiertueiden (ET, PGA, LET, LPGA…) seuraaminen ja uutisointi, sekä kotimaan kilpailujen seuraaminen paikan päällä, jossa ikuistan myös kameralla unohtumattomimmat hetket. Suuri apu on ollut siitä, että moni pelaaja on minulle vuosien varrelta tuttu kaveri. Lahden urheilukoulussa sain taas "tatsia", mitä kilpagolfarin elämä on, vaikka itse en golfin puolesta pelipaikalla ollutkaan. Samaan aikaan kanssani palveluksensa isänmaalle suorittivat mm. Antti Ahokas, Tuomas Sistonen, Juhana Pernaa ja Max Aarnio. Kovia kasvoja amatöörigolfissa aina ulkomaita myöten. Kliseistä, mutta totta, palaute on suurin apu, mitä lukijalta voi saada. Niin hyvä kuin huonokin. Painokelvoton palaute on asia erikseen. Myös golftoimittaja voi erehtyä, suuntaan tai toiseen. Siksi palaute onkin elintärkeää ja ajaa kaikkien etua. Vilkkaasti vaan lukijan ääni -portaaliin palautetta siis laittamaan. Myös toimittaja voi ja haluaa oppia! Pelikausi on mitä parhaimmillaan, oma lyöntini mitä huonoimmillaan. Noh, nauttikaahan kaikki mahtavasta golfkesästä kotimaassa ja ottakaa ilo irti maailman parhaasta mailapelistä! P.S. Pikku vetovinkki loppuun: Mikko Ilonen sijoittuu British Openissa kymmenen joukkoon. Olli Lehtonen 14.7.2006 Unelmaduuni? Käsi ylös, moniko teistä ajattelee, että golftoimittajan työn on pakko olla yksi kuningaslajin ansaan jääneen ihmispolon unelmaduuneista? Ainakin muutama. Golftoimittajahan pelaa kesät pitkät ilmaiseksi golfia kivojen ihmisten kanssa, matkustelee talvet ympäri maailmaa eksoottisissa golfkohteissa, kantaa korruptiobägissään korruptiomailoja ja luettelee parhaiksi kalakavereikseen valtaosan kilpagolfin huippupelaajista. Eikö totta? Nooo… On päiviä, jolloin amatööri-ikoni Peter McEvoy esittelee golftoimittajan toiselle amatööri-ikoni Gary Wolstenholmelle tai helteisiä viikkoja, jotka pitävät sisällään viisi kierrosta golfia Dubain ensiluokkaisilla kentillä. Mutta on myös päiviä, jolloin haastateltavana oleva Padraig Harrington katselee courtesy carin takapenkille istutettua golftoimittajaa kuin talveksi bägiin unohtunutta banaania, tai niitä luovuudentuskaisia päiviä, jotka huipentaa sähköpostin täyttävä painokelvoton palautevyöry. Ohdakkeisia risuja ja tuoksuvia ruusuja. Niin kuin missä tahansa muussakin duunissa. Ilmeisesti keskikesän toimistohelteiden käristäminä päätimme kuitenkin kertoa teille hieman tarkemmin, mitä golftoimittaja tekee, miten Suomen Golflehti syntyy, mitä kuuluu www.golf.fi:n webbitoimituksen puolelle ja ennen kaikkea – päätimme avata jälleen yhden avoimen keskustelukanavan lukijoidemme suuntaan. Espoon Kivenlahdessa sijaitsevan toimituksemme käytävillä kummittelee liian paljon herkullisia tarinoita ja kenttätyössä koettuja tilanteita, jotka ansaitsevat kantautua myös lukijoidemme korviin. Pyrimme täällä toimituksessa kirjoittamaan blogeja kukin vuorollaan, noin kaksi kertaa viikossa. Kirjoitamme blogeja paitsi golftoimittajina, myös yksityishenkilöinä ja golfin harrastajina. Annamme palaa, kun siltä tuntuu ja sammuttelemme paloja, kun taas on sen paikka. Teiltä hyvät lukijat, toivomme vain rohkeaa palautetta, ohdakkeisia risuja ja tuoksuvia ruusuja. Sen mukaan, mitä kulloinkin olemme ansainneet. Vastaamme samalla mitalla. Jere Jaakkola |
|
