Tommy
Armour
Yksisilmäinen taituri
Tommy Armour (1896-1968) syntyi Edinburghissa. Ensimmäinen maailmansota katkaisi hänen yliopisto-opintonsa. Sotavamma myös vei näön hänen toisesta silmästään. Siitä huolimatta Armourista kehittyi erinomainen pelaaja, joka loi aluksi uran amatöörinä. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hän lähti mukaan ammattilaisgolfiin ja kruunasi uransa voittamalla kolme tuon ajan tärkeintä kisaa - U.S. Openin, British Openin ja U.S. PGA:n.
Opettajana hän oli poikkeuksellisen oivaltava, selkeä ja itsevarma. Hän opetti Floridan Boca Raton -klubilla, mistä hänen maineensa pian levisi koko golfaavaan maailmaan. Lopulta hänet houkuteltiin kirjantekoon. Tommy Armourin ensimmäinen käsikirjoitus käsitti satoja sivuja ja kuvia. Sitten alkoi varsinainen työ: Tommy karsi ja karsi, kunnes jäljellä oli vain se, mitä hän piti olennaisena. Hänen vuonna 1954 ilmestyneen kirjansa nimi on How to play your best golf all the time (Miten pelaan parasta golfiani kaiken aikaa). Kirjan taskukirjaversion laajuus on 156 pientä sivua; lopulta Armour tiivistää kaiken viisautensa 12 kohdaksi, jotka mahtuvat yhdelle sivulle:
1. Pohdi tilanteen vaatimaa lyöntiä. Erityisesti sen suhdetta kykyihisi.
2. Valitse oikea maila (ja suorita tiiaus huolellisesti, jos lyöt tiiauspaikalta).
3. Rakenna oikeaoppinen grippi.
4. Ota stanssi, jota juuri tämä lyönti vaatii.
5. Pidä pää paikallaan.
6. Huolehdi, että vasen polvesi osoittaa pallon taakse backsvingissä.
7. Suorita ranteiden saranataitto täydellisenä backsvingin ääriasennossa ilman että vasemman käden grippi löystyy. Oikean käden ote on luja muttei tiukka.
8. Pidä tauko svingin ääriasennossa.
9. Älä pidä kiirettä alas, mutta pane oikea polvi liikkeeseen kohti palloa.
10. Pidä pää paikallaan.
11. Pidä kädet mailanpään edellä säilyttämällä ranteiden taittokulma ja sivalla oikea käsi ruoskamaisesti lyöntiin viime hetkellä.
12. Pidä pää paikallaan.









